tiistai 1. toukokuuta 2018

Helsinki 10 - menihän se


Äkkinäisenä ihmisenä ilmoittauduin viime kesänä Helsinki 10:lle, kun sai samaan pakettiin tämän vuoden HHM:n kanssa ja kohtuuhinnalla. Maaliskuulla mietin, etten taida kymppiä kuitenkaan juosta, vaan myyn osallistumiseni pois. En saanut myyntiä aikaan ja päivät vain kuluivat.

Mulla oli suunnitelmissa pidempi työmatka, josta olisin palannut vasta vähän ennen juoksupäivää. Kun pääsiäisen nurkilla selvisi, että Afrikka kutsuu vasta myöhemmin, päätin sittenkin juosta itse. Ei siitä ehkä mitään tule, mutta lähden kokeilemaan.

En suuremmin juoksua ehtinyt ajatella. Saila haki meidän numerot, kun mulla ei ollut mitään asiaa keskustaan. Aikatavoitteen olin asettanut ja pidin sitä realistisena. Realistisena, ellen nöyrry katu- ja siitepölyjen edessä. Pölyt ovat olleet kamalia, mutta ehkä perjantaina hakemani antihistamiini yhdessä astmalääkkeen kanssa auttaa.

Katastrofi!


Just ennen keskustaan lähtöä huomasin katastrofin pilvien leijuvan ilmassa. Mulla ei ollut kynsilakkaa! Salainen psykologinen aseeni puuttui. Mitään ei ollut enää tehtävissä. Kauhistunut viesti yhdelle ystävälle - mitä mä teen!

Niin järkytyin, että toinenkin psykologinen ase unohtui. Mulla ei ollut kynsilakkaa eikä parfyymia. Ei juoksusta voi tulla yhtään mitään. En voi ihailla, miten mulla on ainakin hienot juoksukynnet, vaikkei mitään muuta olisikaan. En voinut ajatella, että onpas mulla ainakin parfyymia, vaikkei mitään muuta olisikaan.

Mukulakivillä matkaan


Pohjoisespalla oli kylmä. Tuuli oli hyisempi kuin osasin ajatella. Vaatetta tuntui olevan liian vähän. Vaihtoehtoja ei ollut eli kapreissa ja pitkähihaisessa oli lähdettävä.

Startissa etsin 1.20 jäniksen kysyäkseni hänen kilsavauhtiaan. Hirmuisesti en vastauksesta viisastunut. Tein omat päätelmäni ja aioin lähteä jäniksen peesissä. Tuli mitä tuli, mutta tästä lähden.

Tuttujen moikkaamista, kevyttä rupattelua, musat päälle ja huokaisu mukulakiville. Toki tiesin, että sitähän Eteläespalla ja Kauppatorilla on, mutta sainpas silti huokaista.

Aurinko! Ihana! Ja just lähtöhetkellä. Ehkei tästä tulekaan eka juoksu, jossa matkalla palelen.

Lähtö oli ruuhkainen, mutta jotenkin pääsin matkaan. Varovasti. Mukulakiviä. Käännös ja mukulakiviä. Oli vain luotettava, että astun oikein enkä johonkin tyhmään kivien väliin.

Ryysis helpotti ja matka oli edessä. Siljan terminaalin mäki oli kutistunut talven aikana. Tätä pohdin jo muutama viikko sitten siitä juostessani. Väittivät sitä yhtä pitkäksi kuin ennenkin, vaan minäpäs en usko. Symphony laiturissa.

Rantoja ja meneviä jalkoja


Kaivaria kohti. Mattolaituri oli auki ja ihmisiä skumpalla. Olisi kelvannut mullekin. Mutterikioski, josta ei onneksi pullan tuoksua. Jokin ruoka tuoksui. Olisiko tuo Votkin's autonsa kera? Onko mulla muka nälkä, kun näitä bongailen? Bonnie Tyler laulaa korviin I need a hero.

Yskittää vähän. No, yskittää vähän enemmän. Ehkä kuitenkin selviän pölyjen keskellä. Jalat veisivät . Vähän väliä koetin keulia. Onneksi Saila ei antanut mun lähteä, vaan piti tiukasti kiinni kilsavauhtisuunnitelmasta. Tuntui pelottavan helpolta ja olisi ollut hauskaa kirmata eteenpäin. Viisautta oli malttaa, sillä enhän halunnut juosta itseltäni kaikkia voimia jo ennen puolta matkaa. Mullahan oli se tavoite, joka ei kaadu yli-intoiluun.

Kohti Hernesaarta ja juomapistettä. Tuttuja tulossa vastaan. Vilkuttelua ja tsemppailua. Heillä juomapiste jo takana ja mulla nyt edessä. Vesimuki käteen. Pari hörppyä ja vesi väärään kurkkuun. Hengitä, rauhassa, hengitä. Se on vain vettä eikä sitä ole paljon. Vesi valuu lopulta oikeaan paikkaan ja saan vajaan mukillisen juotua. Muki roskiin, uukkari ja matka jatkui.

Jänis karkuteillä


Se jänis karkasi. Näkyy, mutta on etäällä. Menikö juomapisteellä kuitenkin sen verran aikaa? Vai eikö jänisporukka juonut ollenkaan? Ei aavistustakaan, mitä tapahtui. Vaan etpäs jänis mene mihinkään.

Puolimatkassa suunnilleen aikataulussa. Taisin kiihdyttää, koska jänis on yhtäkkiä taas ihan edessä. Hyvä, tavoite on elossa ja voin huokaista. Tiedän, että 1.20 alitus sekunnilla ei ole mahdoton. Se voi kaatua hengitykseen tai se voi kaatua omaan malttamattomuuteeni. Mulle riittää, että olen maalissa ajassa 1.19:59. Siihen tulen pääsemään, kun en päästä jänistä karkuun.

Rotvallinreunoilta pomppimista. Reuna ylös, reuna alas, reuna ylös, reuna alas - loppuuko tämä joskus? Ylitykset kävelyaskelilla, jotta ei satu mitään. Kiskojen ylitykset kävelyaskelilla, jotta ei satu mitään. Rampit juostiin.

Välillä ahdisti jäniksen porukan perässä juokseminen. Tietty se näytti, että mun tavoite on voimissaan. Silti arvostan enemmän privaattijäniksiä kuin tätä peesaamista. Väki oli ihan edessä ja pohdin, jos joku vaikka stoppaa yhtäkkiä. Sittenhän olen nenä kiinni pysähtyjän selässä. Äkkitilanteessa ei opaskaan välttämättä ehdi tehdä mitään, vaikka kuinka tahtoo ja yrittää. Kokemus tämäkin: elämäni eka kerta jäniksen peesissä, kun yleensä ne ovat ihan liian nopeita. Helsinki 10:n järjestäjille iso plussa siitä, että jäniksiä oli myös vauhteihin 1.10, 1.20 ja 1.40. Loistava juttu!

Kukaan ei kyllä kysynyt!


Hietalahden torin tienoilla Saila rakentaa suunnitelmaa loppumatkalle. Toppuuttelen, sillä mun suunnitelma on erilainen. Pelkään, että en saa henkeä tai väsyn. Varovasti pohdiskelen, jos vauhtia lisäisi vasta Baanalla. Jotenkin koetan pelata varman päälle. Niin, mun ei pitänyt puhua vaan juosta. Silti jotain koetan vauhtipohdiskeluun sanoa.

Jätkäsaaren puiset talot ja kylmä tuuli. Lauttasaari ihan vieressä. Ruoholahti - se rotvallinreunojen, katujen ylitysten ja käännösten luvattu kaupunginosa. Loppuisi jo! Muistan Joulujuoksussa mananneeni samoilla nurkilla. Onneksi nyt ei ollut epäselvää, mistä reitti menee, sillä jänis näytti sen.

Jon Bon Jovi vihjaa: It's my life. It's now or never. Totta, nyt tai ei koskaan. Huomaan Sailan aikeet. Etsinnässä on vapaa reitti ja selvästi jäniksen ohitus on mielessä. Multa ei kai kysytä mitään....

Muutama askel vasemmalle jäniksen porukan rinnalle. Hetki siinä. Katse etsii ja vain odotan, koska Saila katsoo hetken tulleen. Koska mahdutaan kaksi rinnan ohi? Siinä se on. Ohi - ei kysymyksiä eikä vastaan väittämisiä. Just ennen Crusellin siltaa jänis jäi taakse.

Sillalle. Palauttelua pienessä alamäessä. Päätös, että punatukkaista tyttöähän ette kiinni ota. Minä menen nyt!

Toka juomapiste. Hyi, miten pahaa vettä. Muutama hörppy, jotta pahin jano häviää. Jano jäi, vaan olkoon. Tällä on nyt pärjättävä, sillä matkaa on parisen kilsaa.

Kuka käänsi Baanan mäet?


Vihdoin Baana. Miten tässä voi olla ylämäki? Viimeksi Baanaa juostessa se mäki oli toiseen suuntaan. Ihan varmasti oli!

Reisissä tuntuu. Hengitys on raskasta, mutta happi ei lopu. Vatsaan sattuu. En ajattele. Mariska keittelee myrkkyjään ja käänsin musaa hiljemmalle, kun autotiet ovat takana päin.

Pakko hidastaa. Jänistä ei näy, joten ei hätää. Vauhti putoaa jonnekin 8:30 tienoille. Mutta tämähän on ylämäki. Ei tämä voi maaliin asti jatkua.

Alikulku. Toinen alikulku. Baanan loppu näkyy. Reisissä tuntuu joka askel. Loppuisi jo. Ei voi olla enää kuin puolisen kilsaa. Ei ole sitäkään. Onko maali tuossa?

Lähtiskö jotain? Ehkä sata metriä. Lähtee. Ei paljon, mutta lähtee. Maaliin 30 metriä. Vielä lähtee jotain lisää. Korvissa The winner takes it alla. Ei hassumpi ajoitus soittolistalta, joka on pinkonut mun kanssa monet lappujuoksuretket. Tänään se tiesi, millä mennään maaliviivan yli.

Pysähdys ja hengittelyä. Reidet ovat ihan poikki. Sen saa, kun ei ole käynyt salilla kuukausiin. Olisko aika ryhdistäytyä? Kyykkyjä, askelkyykkyjä ja muuta taidan kaivata.

Kukkiva kirsikkapuu keväältä 2016. Ei vielä tänä vuonna. Valkovuokkoja oli jokivarressa paljon, vaan kuvaa en huomannut ottaa.

Menihän se - ihan kelvollisesti


Ajasta ei tietoa, kun mittarit elivät omiaan. Jonkin aikaa mun jälkeen kuulutetaan maaliin tyyppi, jonka aika oli jotain 1,5 minuuttia alle 1.20. Selvää on, että 1.20 alittui. Muusta ei mitään tietoa. Pääsin siihen, mihin halusin.

Kun nettoajaksi paljastui 1.16:36, on pääteltävä, että taisi mennä vähän enemmän kuin sekunnin alle tavoitteen. Yllättävää ja ihmeellistä. En matkaan lähtiessä osannut kuvitellakaan, että pääsisin tuollaiseen aikaan. Keskarina tuo tietää 7:39 ja on toiseksi nopein keskari, mitä olen koskaan juossut. Tähän en laske cooperia tai laktaattitestiä, vaan muut juoksut. Marraskuussa 2015 Aktian vitosella olen kipittänyt kovempaa.

Loppu on tultu tosi vauhdilla. Jänikseen eroa oli vähän reilu kaksi minuuttia ja tuo kaksi minuuttia tehtiin Crusellin sillan ja maalin välissä. Muistan, että joku kilsa oli 7:03. Muistan, että jossain kohdassa kilsavauhti alkoi kutosella. Muistan ylämäen ja 8:30. Muuten ei aavistustakaan, mitä on tehty.

Punatukkaista tyttöä hymyilyttää yhä. Parempaa kuin odotin ja parasta, johon tässä hetkessä pystyin. Otin sen, mikä otettavissa oli. En usko, että jossiteltavaa jäi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti