Joulupäivän auringossa

Olen tykännyt ajatuksesta, että saan juosta jouluaattoaamuna. Parina vuonna haave on toteutunut. Olen saanut juosta kauniiseen aattoaamun auringonnousuun ja olen saanut juosta aattoaamun harmaudessa. Olen saanut ihmetellä jätkänkynttilää ja hiljaista jokivartta.

Tänä jouluna lepäsin aaton. Oli kirjoja, suklaata ja vihreitä kuulia. Oli glögiä, kuusi, jouluvaloja ja joulumusiikkia. Oli aattohartaus Pihlajamäen kirkossa ja pojan kommentti hartauden pitäneestä riparipapistaan "Tää pappi on klassikko. Aina yhtä hyvä.". Oli joulukuvaelma, oli karkuteille livistävä pieni paimen, oli pieniä enkeleitä, oli yksi pieni enkeli, joka huuteli paimenille "herätys" ja oli hyvän mielen joulutunnelma. Oli poikani, joka lähti aattohartauteen vain siksi, että sen piti juuri tuo pappi.

Oli liukasta kävelytietä ja vastatuuli. Oli pojalta saamani iso punainen kahvimuki työpaikan kahvitarpeisiini. Oli oma levollinen mieli ja hetki pysähtymiselle.

Jouluaaton kääntyessä iltayöksi mietin, että se oli mulla tänä vuona tämän näköinen. Viimeisten viikkojen hulluuden highwayn jälkeen siinä oli kaikki se, jota tarvitsin. En tiedä, miltä jouluni näyttää ensi vuonna. Se voi olla jotain aivan muuta ja jossain aivan muualla. Se tulee joka tapauksessa. Se tulee sellaisena kuin sen vuoden 2018 aikana varovasti pala palalta rakennan.

Joulupäivä valkeni auringon pilkistäessä. Riisipuuroa rusinakeitolla ja nastat jalkaan. Lähdettiin kolmen naisen voimin jokivarteen ja ihmettelemään jouluyöstä heräilevää kaupunkia. Liukasta, varsinaista perunapeltoröpelöjäätä, hyvin hiekoitettua kävelytietä, sulaa hiekkaa tai asfalttia ja petollista mustaa jäätä.

Välillä joka askeleella muutama milli taaksepäin. Taiteilua röpelöjäästä toiselle ja nilkkojen varomista. Rupattelua ja jouluherkkujen sulattelua.

Aurinko katseli naisten matkaa. Se lämmitti mustia trikoita ja paistoi kasvoihin, kun käänsi päätä kohden. Se toi valoa ja tunnelmaa. Se toi ajatuksen valkoisista hangista, joista aurinko loistaa. No, valkoiset hanget olivat toiveunta, mutta ei se tunnelmaa ja fiiliksellä nauttimista laimentanut.

Lopulta parin tunnin ja 12,6 kilsan jälkeen palasin kotiovelle. Posket punaisina ja hymy huulilla. Maailma oli jälleen aavistuksen parempi paikka ja jäljellä oleville suklaille oli tilaa. Vaikka hetkittäin kirosin jokaisen röpelöjään, olin onnellinen aurinkoretkestä. Joulupäivä ei voinut alkaa paremmin. Ehkä kliseistä, mutta mulle tuo oli se oikea joulupäivän aamupäivä. Aamukahvinkin keitin vasta laatikoiden, kalojen, kinkun ja muiden ruokien jälkeen. Siinä se maistui ja Cathy Kelly piti seuraa kirjaimina, sanoina ja sivuina. Sen seuraan on hyvä laskeutua viettämään joulupäivän myöhäisiltaa.