torstai 27. heinäkuuta 2017

Talviturkki mereen, ihana rauha Vuosannassa ja aurinkolenkkeilyä


Tiistaina lähdettiin Tanjan kanssa extempore Vuosantaan naisten saunavuorolle. Heinäkuussa tavallisten maanantaisaunojen keralla ovat olleet extrana tiistain saunavuorot. En pahastunut, vaikka kaikki eivät olleet tainneet poikkeusta löytää. Saunaa lämmittäneet miehet juttelivat, että edellisiltana saunojia oli ollut nelisenkymmentä ja tuona tiistaina vain parikymmentä. Lauteille, poreisiin ja etenkin mereen mahtui loistavasti.

Puukiukaan löylyt ovat omaa luokkaansa. Onnistuin jälleen kipuamaan lauteilla just siihen nurkkaan, johon osuvat kovimmat löylyt. Muistin sen vasta ensimmäisten vesipisaroiden sihistessä kiukaalla. Siihen nurkkaan on vain helpointa mennä, kun on heti ovesta oikealle ja seinää seuraillen pääsee ilman neuvoja ylälauteelle asti. Hmmmm.... Muistankohan ensi kerralla? Joko mun on opeteltava tykkäämään kovemmista löylyistä tai pyydettävä neuvoja ja suunnattava keskemmälle lauteita. Valintahan se tuokin.

En ollut käynyt meressä sitten Vuosannan joulusaunan. Hirvitti, koska olin lehtitietojen armoilla, että vesi on kylmää. Hrrr.... Olihan se, mutta ei sentään yhtä kylmää kuin joulukuussa.

Koekäytin alkuvuodesta ostamani uimatossut ja yllätyin, miten hyvät ne olivat. Rohkeasti kahlasin ja riittävän syvällä liu'uin uimaan. Montaa vetoa ei tarjennut ottaa, vaan oli se virkistävää. Kahdesti kävin kastautumassa ja toka kerta oli hassusti helpompi.

Saunan jälkeen hiljaisuuden kuuntelua, maisemien ihailua, makkaran grillausta ja jutustelua muiden saunojien kanssa. Näitä hetkiä tarvitsee - kiireettömyys, lämmin heinäkuun ilta ja hiljaisuus. Oli vaikea tajuta, että keskustaan oli vain viitisentoista kilometriä. Tuntui, että olisi ollut aivan eri planeetalla keskustan vilinän ja kiireen tunteen kanssa.

Nojaan puukaiteeseen ja katselen maisemia Vuosannan terassilla.

Kun miehet tulivat laittamaan saunaa kiinni puoli ysin jälkeen, jäimme vielä juttelemaan tunnelmasta, saunasta ja ympäristöstä. Enpäs tiennyt, että lähes vieressä oli yleinen uimaranta. Joulusauna on todennäköisesti tulossa jonnekin jouluaaton nurkille ja pienenä miinuksena ollut vahvasti raudalle tai jollekin muulle haissut kaivovesikin korjaantuu. Minimaalinen miinus oli tuo vesi, sillä ekan kerran suihkun avatessa teki mieli ottaa nenästä kiinni. Kai se rautaa oli - en muista, mutta veden haju oli voimakas ja väri vähän kellertävä. Eihän se vaarallista ollut, mutta tylsää.

Ei tässä sääennusteita tarvita


Heinäkuun aikana on tuntunut, ettei aurinkoisen, lähes tuulettoman ja lämpimän sään perään haikailevien tarvitse katsoa mitään sääennusteita. Riittää, kun kysyvät multa, milloin olen aikeissa juosta vedot tai reippaamman lenkin. Tämä ennuste on ollut melkoisen vakuuttava, sillä niin monet kovemmat treenit olen juossut auringon paahtaessa ja tuulenvireen ollessa vain mielikuvituksen tuotetta.

Olen juossut reippaita täysien uimarantojen ohi ja taivastellut, miten voi olla niin kuuma. Olen huomannut reippaan vauhtien hidastuvan entisestään, kun ei vain pysty. Olen reittejä kehitellessä miettinyt, miten saisin reippaampiin osuuksiin mahdollisimman monta varjoisaa pätkää. Olen laskenut, kumpi on pahempi pitkät aurinkoiset ehkä hieman tuulelle alttiit pätkät vai pidemmät varjoisat pätkät ja paahtavan kuuma Tuomarinkylän peltoaukea. Olen pyyhkinyt kirvelevää hikeä silmistä ja epäillyt sulavani asfaltin pintaan ihan just.

Maanantaina kävin aamusta juoksemassa kymmenen kipaletta minuutin vetoja. Ajateltiin, että aamulla on viileää. Niin... Ajatella toki saa. Taidettiin olla päivän kuumimpana hetkenä klo 9.00 aamulla. Vetoihin olen tyytyväinen, vaikka setti oli sangen poukkoileva. Tuuli teki temppujaan ja pyöri ympäriinsä. Ei se kova ollut, mutta niin pyörittävä, että suuntaa ei voinut yhtään ennustaa. Suurin osa vedoista pyöri välillä 6:30-6:45, mutta kolme sain kiristettyä kutoseen tai joitain sekunteja yli. Vikan lopussa otettiin perinteinen loppunosto, kun jäljellä oli 15 sekuntia. Sain just kirittyä hyvään vauhtiin, kun aika loppui. Siis loppui! Ei mulle ole koskaan käynyt niin, että sekunnit loppuvat kesken. Sellaiset 5-10 sekuntia olisi mennyt ja sitten olisi tullut stoppi. Alle kutoseen kiristettiin ja ne muutamat sekunnit se tuntui hassun helpolta. Sitä se ei tosiaan ole, mutta jännä huijaus iski omaan ajatteluun.

Maisemakuva Vuosannan rannasta

Tänään kävin aamuseiskalta kokeilemassa, irtoaisiko reipas. Alle varmuuden vuoksi aamupalasmoothie ja muutama lasi vettä. Verkkaa kolmisen kilsaa ja sitten kokeilevasti liikkeelle. Sanoin, että jätetään kesken, ellei irtoa. Jonnekin 45 minuuttia hävisi ja reipas pätkä oli juostu. Juoksin saman reitin kuin vajaa kaksi viikkoa sitten ihan samanlaisella lenkillä. Silloin reippaan pituus oli ehkä 46 minuuttia ja tänään olin samassa kohdassa noin 44 minuutin kohdalla. Vauhditkin olivat olleet vähän parempia, mutta eihän niitä voi hyvällä tahdollakaan sanoa koviksi. Tiedän, että aamulla ja yllättäen tuulettomalla aurinkoisella säällä oli osuutensa, vaikkei mittari näyttänyt lähtiessä kuin +15. Palatessa en enää uskaltanut katsoa. Ensi viikon lämpimät päivät eivät ole vielä tiedossa, koska lenkkisuunnitelma on pahasti vaiheessa.

Kai tästä jotain tulee. Epäusko on hyppinyt esiin viime viikkoina. Kaarinan puolikkaan starttiin on kymmenisen viikkoa. Street runiin on pari viikkoa. Miten voin jaksaa ne matkat? Suurempi kysymys on, miten voin jaksaa ne matkat vauhdilla, jolla 2.50 puolikkaalla alittuisi. Street runille mulla on selvä suunnitelma: 8:00 vauhdilla niin pitkään kuin punatukkaisesta tytöstä jotain irtoaa. Jos irtoaa kilsa, sitten irtoaa. Jos irtoaa 15, sitten ollaan Baanalla ja maaliin ei ole paljoa. Testinä tuota pidän, mutta hellevarauksella. Jos haluan saada alle 2.50 ajan Kaarinassa, kilsojen on taituttava kasin keskarilla tai jopa sekunti pari alle, sillä juomapisteille pitää varata omat sekuntinsa.

Toinen maisema Vuosannan rannasta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti