Hurjaa, että HHM on jo ensi lauantaina. Hetki sitten laskin siihen olevan yli kymmenen viikkoa ja nyt olenkin todellisuuden herättämänä tässä. Aamupäivälle toivon tihkusadetta, vaikka lämpöä saisi olla sellaiset +15. Toinen toive on tuo noin +15 ja pilvistä tai korkeintaan puolipilvistä. Kolmosena lämpöä alle +15 ja aurinkoista. Eivät ehkä kaikkien toivekelejä, mutta tässä kohden saakin olla itsekäs.
Viimeiset reippaat lenkit, viimeiset vedot ja viimeinen pitkis on tehty. Alkuviikolla kaksi lyhyttä ja helppoa lenkkiä, jonka jälkeen vain odottamaan, mitä lauantaiaamupäivä tuo tullessaan. Enää en voi tehdä mitään, mikä parantaisi lähtökohtia. Juoksukilometrejä on takana riittävästi. Reippaita lenkkejä ja vetoja ei ole riittävästi. Myös salilla käynti olisi voinut olla ahkerampaa, sillä matkan varrella on ollut useampia viikkoja, jolloin en ole salille mennyt.
Maaliskuu oli lenkkeilyn suhteen luvattoman huono. Ei laiskuutta, vaan selän ja pakaran oikuttelun vuoksi. Kevään lähetessä kovemmat lenkit muuttuivat tuskallisiksi. Henki ei kulkenut ja vauhtia ei voinut lisätä kuin haaveissa. Jalat olisivat vieneet, vaan hengitys oli loppua kokonaan. Tästä huolimatta ynnäilin toukokuun lopussa, että olen juoksukilometreissä noin 75 kilsaa viime vuotta edellä, mutta lenkkejä olen juossut vain kaksi enemmän. Matkat ovat olleet pidempiä, joten ehkä kestävyyttä on niiden myötä tullut lisää.
Viimeisiä viedään
Tälle viikolle ohjelmaan oli laitettu vetoja, reipas, tunnin pk ja pitkis. Otin varaslähdön viikkoon ja kävin juoksemassa vedot jo viime sunnuntaina. Yllätyin, miten nopeasti ja helposti 6 X 1 min 1 min palautuksilla oli tehty. Aloitettiin ja sitten olikin jo vika veto menossa.
Alan oppia aloittamaan sopivan rauhassa, vaikka ihmeellinen notkahdus tulee joka kerran keskimmäisen vedon tienoilla. Niin nytkin, sillä nelonen oli kolmosta hitaampi. Ei paljon, mutta sen verran, että jäi kaivelemaan. Minuuttisten vauhdit eivät ole ihan tarkkoja, sillä kaverin kello ei ollut pysyä perässä. Sellaista 6:50-5:40 väliä ne kulkivat kahden vikan ollessa selkeästi vitosella alkavia.
Tiistaina pitkä päivä töissä, porraskävelyä työpaikkaliikuntana ja illan koitteessa harvakseltaan tipahtelevien sadepisaroiden keralla aavistuksen reilun tunnin lenkki. Jossain kohtaa tiistaita huokasin töissä, että tämä lienee tyhy-toimintaa. Lopulta kävelin päivän aikana portaat kolmosen ja kutosen välillä edestakaisin seitsemän kertaa. Olihan siinä 490 porrasta kumpaankin suuntaan.
Reippaan ja pitkiksen kanssa oli käydä huonosti, sillä avustajani, jonka kanssa piti juosta molemmat, sairastui. Perjantai-illan aurinkoon sain seuraksi Merituulin. Juonimme reitin siten, että 30 min reipasta saa juosta myötäiseen, sillä tuuli oli tosi kova. Verkat menivät vastatuuleen, mutta reipasta kieltäydyin siihen juoksemasta. Tavoitteena oli pitää vauhti jossain kasin tuntumassa tai vähän yli. No, jälkikäteen dataa katsoessa huomasin reippaamman kilsojen olleen 7:53–8:00 eikä tuntunut edes pahalta. Merituulikin oli huomannut, ettei mun hengitys ollut läheskään yhtä tuskaista kuin vaikkapa Espoo iltajuoksussa neljä viikkoa sitten. Siihen lienee selitys, josta kirjoitan toisena päivänä.
Sunnuntaiaamun aloitin pitkiksellä Mirvan kanssa. Tosi vähän ihmisiä liikkeellä, mutta sitäkin enemmän tuttuja. Pohdimme jo, mikä on todennäköisyys nähdä lenkillä niin monta toiselle tai molemmille tuttua. Vastaan tuli Tikkurilasta lähtenyt Harrin juoksuporukka, yhdestä Facebook-ryhmästä nimenä tuttu nainen ja muutama muu. Jokivartta 50 min ja käännös ympäri. Loogisesti ajateltuna olisimme lähtöpisteessä, kun toiset 50 min on kulunut. Vaikka palatessa juoksimme vastatuuleen, se oli menoa nopeampi. Hyvä pitkis, ihana aurinko, vauhti mun pk:ksi yllättävän kiva ja syke pysyi aivan pk2:n keskellä.
Voi olla, että menomatka oli hitaampi, kun kokeilin pitkästä pitkästä aikaa juosta oppaan vasemmalla puolella. Jestas, miten se oli outoa ja ihmeellistä. En muista, koska olisin viimeksi kokeillut juosta noin päin. Olen niin tottunut olemaan oppaan oikealla puolella, jolloin totaalisen oikeakätisellä just oikea käsi on vapaana. Koordinaatiolle, kropan hahmotukselle ja liikkeelle tekee välillä tosi hyvää rikkoa tottumuksia. Sellainen 5,5 kilsaa hassusti päin oli myös aivojumppaa. Kokeilen toistekin, vaikkei siitä tapaa tule.
Merituuli nappasi perjantaina kuvan käsistä, jotka pitävät lenkkiä. Nuo yli 30 vuoden takaa tutut froteiset hikinauhat ovat mulle toimiva tapa juosta opastuksessa.
Entäs alkava viikko?
Huomenna ja keskiviikkona korkeintaan 45 minuutin lenkit työpaikan nurkilla, yksi uintiaamu ja yksi jooga. Muuten töitä, lepoa, Dexalin mustaherukka heavy urkkajuomaa, tavallista enemmän hiilareita ja perjantaina kaupungille numeron hakuun. Juomisesta ei saa lipsua ja syödä on muistettava. Lepoa olen vailla. Nytkin tunnen itseni tosi väsyneeksi. Iltapäivällä nukahdin toviksi kirjan ääreen - Joy Fielding kaikui äänikirjan kuuntelulaitteesta nukkuville korville. Väsymystä taisivat tuoda myös eiliset pojan ylioppilasjuhlat. Hieno päivä ja tekemiseensä tyytyväinen ylioppilas. Yksi etappi elämässä on saavutettu ja seuraavia kohden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti