sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Elämää on HHM:n jälkeenkin


Pidin HHM:n jälkeen useamman päivän lenkkeilytauon. Joogasin vähän, venyttelin vähän, kävin uimassa ja kerran salilla. Pari päivää pohkeet olivat aika kipeät ja kummassakin oli keskellä kova kohta, jota koetin venyttelyllä ja rullailulla pehmentää. Vähitellen helpotti ja alkoi tuntua, että voi jälleen ottaa juoksuaskelia.

Olin sopinut ekan lenkin vasta torstaiaamulle. Huokaus, silloin se vasta jalkojen puolesta hankalaa puuhaa olikin. Kuka ihme käski tehdä edellisaamuna salilla isommankin jalkatreenin? Jalkaprässi ja askelkyykyt olivat tehneet tehtävänsä. Jestas, miten kipeät takareidet ja pakarat olivat, kun torstaiaamuna piti lähteä lenkille klo 6.15. Alkuun tuntui, ettei näillä jaloilla mennä mihinkään. Kolmen kilsan jälkeen alkoi helpottaa ja lopulta palasin hyvällä mielellä jokivarsikierroksen jälkeen suihkuun ja kohti työpäivää.

Mitä mietteitä nyt HHM:stä?


Äsken sähköpostiin tuli HHM:n palautelomake. Käyn täyttämässä ja annan risuja ja ruusuja. Viime viikon lauantain säällä kahden viimeisen juomapisteen väli oli liian pitkä. Järjestäjillä olisi voinut olla valmius pystyttää ylimääräinen juomapiste jonnekin tuohon välille. Ehkä tämä korjaantuu jatkossa tai sitten HHM-päivän sää muuttuu viileäksi. Ehkä turha toivo tuo jälkimmäinen.

Toinenkin miinus tulee juomapisteille. Niistä oli tosi vaikea löytää mukia, jossa oli vettä ja vielä kunnolla vettä. Veden ei tarvitse olla kylmää, mutta sitä on oltava ja sitä on oltava riittävästi sekä helposti mukaan napattavaksi. Isot pahvimukit olivat hyviä, mutta niihin olisi voinut laittaa sisältöä enemmän.

Reitistä tykkäsin edelleen. Katajanokan rotvallinreunat ja katujen ylitykset eivät mua miellytä, mutta Katajanokka on ehkä kuitenkin kivempi kuin pitkä ja kuuma Arabianrannan hiekkatie, vaikka se päättyikin kauniiseen Vanhankaupungin koskeen. Mäet eivät mua tänä vuonna rieponeet edelliskertojen tapaan. Ei edes se Vallilan-Kumpulan nurkille ilmestynyt extramäki. Olihan Märskyn mäki iso ja paha, mutta ei siihen kuollutkaan. Kenties totuutta on siinä, minkä palautteen sain yhdeltä järjestäjän fillaripartiolta - Menin ylämäet rennon reippaasti ja kasvatin niissä eroa takana tulevaan. Musta oli nähnyt, että ylämäki ei ole mörkö enkä luovuta pääni sisällä, vaan taaplasin tasaisen rauhalliseen tahtiin mäen kuin mäen ja jätin muutaman ohittamani kanssajuoksijan tällä ylämäkien vahvuudella ja tasaisuudella.

Lähtö HHM:llä on yhtenä ryhmänä. Kun lähtö kesti noin 4,5 minuuttia, tulevaisuutta ajatellen se kannattaisi laittaa pariin kolmeen ryhmään. Mulla on todistusaineistoa tuosta lähdön kestosta, sillä mun bruton ja neton ero on aika, jonka lähtö kesti. Ylitin lähtöviivan hännänhuippuna.

Omasta juoksusta on yhä vahvemmin tunne, että hieman jäi varaa. Halusin maaliin - en raatoauton kyytiin. Se laittoi himmailemaan aavistuksen verran, koska en todellisuudessa tiennyt, mitä juoksusta tulee. Jos olisin ottanut extra-avaavan siinä radan varressa, olisi maaliin juokseminen ollut helpompaa ja ehkä olisin vähän saanut kiristettyä. Vai pitäisikö sanoa, että ehkä olisin uskaltanut kiristää vähän? Luotin oppaana olleeseen ystävään satasella, mutta en luottanut itseeni, koska en tiennyt, mikä on hapen riittävyys loppumatkasta.

Nestehukka ja päänsärky


Eilen kävin aamupäivällä pitkiksellä. Yksi kaveri oli käynyt aamuvarhain ja varoitteli, että kanisterillinen vettä mukaan, sillä nyt on kuuma. Aurinko porotti, ilma seisoi paikoillaan, puut eivät värähtäneetkään ja lämpöä oli noin +23. Mukaan juomarepullinen vettä, sillä en uskonut pikkupullojen riittävän alkuunkaan.

Ihasteltiin jokivarren vehreyttä ja huokailtiin helteistä säätä. Jos tuota vertasi edellislauantain HHM:lle, ei siellä oikeastaan ollutkaan kuuma. En uskaltanut edes ajatella, millainen paahde olisi keskustan asfalttiviidakossa.

Pukinmäen matonpesupaikalla paljon ihmisiä. Takaa kuului pörinää. Tulisiko joku mopolla? Ei, se oli moottoripyöräpoliisi, joka ohitti meidät hitaasti ja tosi nätisti. Hymyilimme poliisille, sillä sen hän ansaitsi.

Tammiston kulmille, hetki asfalttia ja takaisin jokivarteen. Päätettiin suunnata Haltialan sillalle ja sieltä Tuomarinkylän kartanoa kohti. Edessä ojan ylitys kiviä pitkin. Kaveria eka epäilytti, etten pääse tuosta kohdasta. Onneksi tiesin, mitä siinä oli, sillä olen loikkinut kivien yli useamman kerran. Ei muut akuin juoksulenkki irti, kunnon opastusote eli otin kaveria kyynärpään yläpuolelta kiinni ja sitten mentiin. Kaveri kulki puoli askelta edellä ja minä seurasin. Kivi kerrallaan sain ohjeita kummalla jalalla astun ja mihin suuntaan. Rauhassa ja varovasti ja viimeinen kivi - yli.

Aurinkoinen päivä oli saanut fillarit liikkeelle. Heitä oli kyllä joka tyyliin ja tapaan. Osa varoitti tulostaan rimpauttamalla kelloa, osa hiljensi ja väisti, osa ajoi lähes syliin. Pikkulapset opettelivat pyörällä ajoa ja olivat oikeastaan aika hauskoja. Ilmeet keskittyneinä, välillä vähän riehaantuen ja uudesta taidosta nauttien he polkivat minkä pienistä jaloistaan pääsivät.

Yhdessä isossa ja jyrkässä alamäessä takaa tuli hurjaa vauhtia fillari. Mies huusi ohittaessaan, että takaa tulee yhtä lujaa vielä toinen. Tätä arvostin, sillä tuo mäki on tosi paha ja nyt sateiden jäljiltä vielä hurjan urainen.

Vaikka vettä oli juomarepullinen, en tainnut juoda tarpeeksi. Matkaa taitoimme 12,75 kilsaa ja aikaa saimme kulumaan noin 111 minuuttia. Syke nousi välillä hurjasti, mutta onneksi laski takaisin. En tiedä, mikä noita sykepiikkejä teki. Kuumuus varmaan. Keskisyke jäi onneksi pk2:lle, joten ihan tähtitieteellisiä lukemia en mittariin saanut, vaikka maksimisykkeet olivat huidelleet jossain 190 tienoilla. Kotona join ja söin vähän ennen suihkua. Reilun parin tunnin kuluttua iski pieni tasaisen jomottava päänsärky. Ei mitään kamalaa, mutta sellainen jomottava ja häiritsevä. Epäilen kuitenkin liian vähäistä juomista. Se kanisterillinen vettä olisi ehkä ollut riittävä. Lisäksi olin koko loppupäivän tosi väsynyt. Istuin parvekkeella, luin kirjaa ja nukahdin välillä sohvalle. Voimat olivat aivan poissa, mutta iltaa kohden alkoi helpottaa. Lauantaipäivän opetus oli juomisen määrän moninkertaistaminen tuollaisilla helteillä. Ei sitä muistanut enää viime kesästä.

Kuvat eivät ole lenkkireiteiltäni vaan Nuuksiosta. Ne olivat vain niin vihreyttä ja kesää hehkuvia, että halusin laittaa just tähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti