sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Vappuaattolenkkeilyä ja loskaa ja tietysti Pikku Myy

Vappuaattolenkkeilyä ja loskaa ja tietysti Pikku Myy
Vappuaaton aloitin aamulenkillä märällä hiekkatiellä ja pienten loskaisten pätkien keskellä. En olisi uskonut väisteleväni litimärkiä hiekkatien kohtia, hipsuttelevani loskakerroksen peitossa olevalla puusillalla ja olevani pariin kertaan lähellä liukastua loskakasaan. Eilisiltana lunta oli enemmän kuin jouluna ja olipa siskoni mies laittanut Facebookiin päivityksen, jossa kertoi hervantalaiskapakan portsarin toivottaneen hänelle hyvää joulua. Tunnelma oli huomattavasti enemmän jouluinen kuin vappuinen. Ja minä vein toppatakit ja saapikkaat kellariin toissailtana...

Olin juossut kaikki ohjelmaan merkityt kevyen viikon lenkit arkipäivien aikana. Halusin kuitenkin ulkoiluttaa itseäni vappuun heräilevässä kaupungissa, joten rauhakseen lähdettiin ystävän kanssa matkaan. Kierreltiin lähes kymppi pitkin pohjoisen ja koillisen Helsingin kävelyteitä. Osa matkasta mentiin viime viikonloppuna juostun Helsinki spring marathonin reittiä. Voi taivas, miten tylsää sen reitin yksi asfalttipätkä oli! Autoja, suoraa asfalttia, autoja, suoraa asfalttia eikä mitään muuta - huokaus. Onneksi oli juttuseuraa, sillä tokihan ylimääräiseksi kaveriksi sain myös vanhan ystäväni vastatuulen.

Pakilassa oli hieman vaihtelua ja Pakilan siirtolapuutarhan kulmilla ihmettelimme mökkejä. Samalla pohdimme siirtolapuutarhojen ideaa ja juuri päivän lehden uutisoimaa uutta siirtolapuutarhaa Keimolan kulmille. SE tullee Vantaanjoen toiseen päähän, jossa en ainakaan tiedä koskaan käyneeni. No, olen käynyt tois puolen jokea, sillä syksyllä sain viettää aurinkoisen iltapäivän kokouksessa Königstedtin kartanossa. Ihana vanha rakennus ja historian siipien havinan tunnelma.

Alusta lähtien etureidet olivat jotenkin oudot. Ajattelin, että väsymys, painavuus ja ihmeellinen tönkkösuolattu fiilis katoavat matkan varrella. Eivät kadonneet, vaan pikemminkin lisääntyivät. Syke pysyi pk2-lukemissa, vaikka meno tuntui tervassa rämpimiseltä. Jaloissa ei vain ollut sitä jotain, jota olisin tarvinnut. Ajattelin, että kulutamme täällä ikuisuuden ja etanatkin menevät ohi. Yllätys oli positiivinen, kun huomasin, ettei vauhti ollutkaan ollut superpaljon hitaampaa kuin yleensä rauhallisilla pk-lenkeillä. Keskariksi sain pari sekuntia alle ysin, joten tervatynnyri taisi olla mielikuvituksen tuotetta.

Kevyt viikko sinne päin


Ihan niin kevyt ei viikosta tullut, mitä Harri ohjelmaa tehdessä on luultavasti ajatellut. Tiistaina juoksin yhden ystävän kanssa pitkin Tammisalon ja Herttoniemen rantoja, ihmettelin nokikanoja, kuuntelin Santiksesta heittimillä tai jollain ampumista ja lopulta juoksin vikat parikilsaa raesateessa. En ole aikoihin kastunut lenkillä niin pahasti. Takaisin työhuoneeseen kivutessa ihmettelin, miten juoksutakin hihatkin olivat liimautuneet käsivarsiin. Oli vähän hankaluuksia saada takki pois päältä.

Keskiviikkoaamuna kipaisin samoilla nurkilla parinkymmenen minuutin reippaan. En tiedä, miten viisasta reippaita lenkkejä on juosta aamusta. Se on vain viime aikoina ollut ainoita vaihtoehtoja, joten olen ajatellut, että parempi aamusta kuin ei lainkaan. Toisaalta myös HHM:n startti on aamulla, joten uskottelen itselleni totuttavani kroppaa aamuvarhaiseen reippaampaan menoon. Syystä tai toisesta en ole saanut reippailla lenkeillä itsestäni irti ihan sitä, mitä toivoisin. Nytkin vauhdit jäivät 8:21-8:26 tienoille, joka on 20-40 sekuntia hitaampaa kuin tahtoisin. Ei vain lähtenyt. Liekö aamulla oma osuutensa irtoamattomuuteen?

Perjantaina kävin kaverin kanssa kiertämässä Arabianrannan lenkin. Vähän eri kautta ollaan menty, sillä matka oli puolisen kilsaa lyhyempi kuin yleensä tuolla lenkillä. Arabianrannassa opiskelijapojat olivat aloittaneet vapun vieton juomien ja ruokien kera. Pohdin, että pojille voi tulla hankala ensi viikko, jos jatkavat valitsemallaan tiellä vappupäivään asti. Nautin meren tuoksusta, aukeuden tunteesta ja kaupungin läheisyydestä muistuttaneesta Kulosaaren sillalla kulkeneen metron äänistä. Arabianrannassa on oma viehätyksensä, vaikka yhä rannan hiekkatie saa helteen, pölyn ja ahdistuksen muistot puskemaan pintaan. Elämäni ekalla puolikkaalla se pirun tie tuntui jatkuvan loputtomasti!

Vahinkokilsat 150,6


Vahingossa onnistuin huhtikuussa juoksemaan näiden reilun 2,5 vuoden aktiivisen juoksemiseni toiseksi kovimmat kuukausikilsat. Havahduin siihen, kun merkkasin ylös muutaman tunnin kuluttua päättyvän kuukauden saldon ja koko vuoden yhteissaldon. Viime joulukuu on kirkas ykkönen, sillä silloin taaplasin pitkin poikin Helsinkiä yli 162 kilsaa. Päättyvälle huhtikuulle matkaa taitoin 150,6 kilsaa. Yleensä kuukausikilsat ovat pyörineet 110-130 kilsan välissä, joten tämä oli hämmentävä ja yllättävä lukema.

Pikku Myy!


Vappua en vietä keskustassa. En vietä sitä Ullanlinnanmäellä enkä katso Mantan lakitusta. Michael Connellyn Yöihmisiä, Monopolin pelaaminen ja kaikenlaisten lehtien lueskelu riittävät hyvin. Simaa ja pari munkkia sekä tietty perunasalaattia - siinä ovat vappuruokani. Huomiselle en ole sopinut lenkkiä, vaan nytpäs alkaa mieli muuttua ja tekisi mieli kirmata pieni kevyt vappupäivälenkki. Muutama kaveri on lähdössä poluille, jotka eivät ole mun juttu. Olen siis seuraa vailla ihan tositarkoituksella pienelle aurinkolenkille - uskon sääennustukseen.

Viikolla jäin haikailemaan Itiksen Prismassa Pikku Myy -ilmapallon perään. Se oli niin mun! Ihana! En tohtinut ostaa, vaan kuva oli napattava muistoksi. Punaista mekkoa ei ollut päällä, mutta muuten tunsin yhteenkuuluvuutta tuon temperamenttisen nutturapään kanssa.

Pikku Myy seurailee puuhiani pehmolelun muodossa. Yli 20 vuotta sitten olin jollain kurssilla, jossa ohjaaja heitti yhtäkkiä tuon ihanan pehmolelun syliini ja väitti meidän muistuttavan toisiaan. Hmmmm.... Todenmukaisuudesta en tiedä, mutta jotain viehättävää siinä suorasuussa on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti