sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

My Preman legginsit ja vaatepohdiskelua


Vajaan pari viikkoa olen testaillut Preman legginsejä, joista kirjoitin aiemmin. Kuvankin sain vihdoin. Kivahan kuvia on laitella, mutta niiden ottaminen on oma juttunsa. En luota omiin kuvaustaitoihini enkä aina viitsi olla ruinaamassa kuvien ottamista pojalta tai kavereilta.

Monena aamuna olen töihin lähtiessä laittanut nämä ihanat musta-pinkit legginsit hameen alle. Musta tai muu tumma noin polvimittainen hame ja mustat nilkkurit. Niiden välissä punainen on tosi ihana ja piristävä. Ei ole palellut työmatkoilla ja nuo on helppo napata sisällä pois. Säärystimet ovat toinen hameen kanssa tykkäämäni juttu, mutta ovat helposti kuumemmat kuin legginsit. Tosin säärystimet on helppo ottaa pois vaikka palaveripaikalla, sillä sen voi tehdä lähes huomaamatta omalla paikallaan. Olen tänä talvena pukenut säärystimet jalkoihin myös keskellä Senaatintoria.

En ole suuren suuri saapikasfani, mutta töissä käytän lähes aina hametta. Talvella jalat jäätyvät pelkissä sukkahousuissa. Täyspitkää toppatakkia ei viitsi laittaa, jos ei ole paukkupakkanen. Pikkukenkiä ei viitsi kantaa mukana. Pari vuotta sitten löysin säärystimet ja tänä talvena Preman myötä oivalsin legginsien hyödyn. Sitä paitsi, mun on lähes mahdotonta löytää saapikkaita, jotka menevät pohkeen kohdalta kiinni.

Kevään ja kesän lähestymisen huomaa vaatekaupoissa. Tähän mennessä en ole suuremmin innostunut uusista väreistä. Jotain mystistä hailakkaa punaista, mintunvihreää ja muuta niin vaaleaa, etten voi niitä päälleni laittaa. Rakastan punaista, mutta sen on oltava kunnon punaista eikä mitään haalean vaalean hailakkaa kummallisuutta. Syvää punaista, tummanpunaista, viininpunaista ja jotain pinkkiä - niillä voisin täyttää ison osan vaatekaapista. Seuraan mustaa, joitain vihreän sävyjä, valkoista, joitain turkooseja ja jotain muuta satunnaista. Ruskeat, harmaat, siniset ja keltaiset jätän omaan arvoonsa.

Juoksuvaatteissa alaosan pitää olla musta. Se ei vain voi olla minkään muun värinen. Tunnustan, mulla on kahdet yönsiniseen vivahtavat talvijuoksutrikoot. Malli oli niin loistava, että taivuin värin edessä. Arjessakin housujen pitää olla mustat. Ei muita värejä voi pitää. Hameissa toki, mutta housuissa - kauhistus ei. Tämän ehdottomuuden keskellä yllätin itseni haikailemasta ihanan värikkäiden legginsien perään. Minäkö? Sellaisia? Ja silti, ne olivat ihanat.

Yläosassa saa ja pitää olla väriä. Punaista, vihreää ja turkoosia, mutta takkina menee mustakin. Takissa melkein väriä tärkeämpiä ovat taskut ja hyvä malli. Olen kerrassaan tykästynyt Niken juoksutakkiin, jossa on huppu ja kaksi tilavaa vetskaritaskua. Väritkin ovat olleet suosiollisia, sillä olen löytänyt kaksi punaista. Kolmannen perään loin kaipaavia katseita joitain viikkoja sitten XXL:ssä. Järjen ääni voitti ja kertoi, ettei tarvetta kolmannelle punaiselle juoksutakille ole, vaikka se olisi miten ihana ja aavistuksen eri sävyä kuin edelliset.

Kesää varten en oikeasti tarvitsisi juuri mitään urheiluvaatetta. Sen sijaan työvaatteille olisi käyttöä. En aio lähteä varta vasten shoppailemaan. Ostan, jos vastaan tulee sopivaa. Jos ei tule, luultavasti jään henkiin. Vapaa-ajalle joitain lyhythihaisia puseroita ja ehkä pari hametta, mutta nekään eivät ole must find just now -juttu.

Nuorena kuljin aina farkuissa. Sitten työelämä vei ja olin duuneissa, joissa hame oli lähes pakollinen. Hame-huuma jäi päälle ja nykyisin olen siinä tosi kotonani. Farkkuja pidän vapaa-aikana ja olen tainnut tänä talvena olla töissäkin kahdesti farkuissa. Toisen kerran joulun ja uuden vuoden välissä, jolloin olin lähes tyhjässä talossa ja tiesin, ettei päivään voi tulla suuria yllätyksiä.

Poika taisi pienenä tottua näkemään äidin lähinnä hameessa. Kotona toki collegehousut, mutta niillä ovesta ulos vain roskikselle, ei kauemmas. Poika oli alle kouluikäinen, kun olimme lähdössä kylään. Laitoin farkut ja villapuseron. Eteisessä poika katsoo mua pitkään ja huomauttaa "Äiti, et sä noin voi lähteä! Sulla pitää olla hame!". Tuo lienee ainoita kertoja, kun poika on puuttunut mun pukeutumiseen. En muista, miten tilanteesta selvisin, koska ensin oli pakko koettaa olla nauramatta. Niin paatoksellinen ja moittiva kommentti oli, että hymyilytti väkisin.

Ai niin, taidan tilata My Premalta ne kolibrilegginsit. Ihan huvikseni kokeillakseni, onko mulla pokkaa laittaa ne jalkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti