sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Jos lähdettäisiin kahville...


Hirveetä menoa Marika kirjoitti viikolla osuvan blogin ajatuksella lähtisitkö kanssani kahville. Blogia lukiessa vastailin ajatuksissani Marikan kysymyksiin ja mietin, millainen keskustelu meille olisi niistä kaikista ajatuksista syntynyt. Kerran Marikan nähneenä ja mm. sadetta heinäpaalien keskellä pitäneenä uskon, että juttua olisi ollut sopivasti kaikesta mahdollisesta.

Idea innosti miettimän samaa eikä ajatus jättänyt rauhaan.

Jos lähtisit kanssani kahville, menisimme johonkin suosikkikahviloistani tai jonnekin aivan uuteen ja tuntemattomaan, jota ehdottaisit. Kesäisenä päivänä kahvila voisi olla Sininen huvila Linnunlaulussa tai Huvilan kahvila hämmentävän lähellä Mannerheimintietä Hakasalmen huvilassa. Syyssateilla tai talvella menisimme vaikka kahvila Sävyyn tai cafe Cardemummaan Kallioon tai Kahvi-Charlottaan Kamppiin. Ihania paikkoja olisi vaikka miten. Ehkä näyttäisit jonkin aivan uuden, josta en ole koskaan kuullutkaan. Oikeastaan se olisi just oikea, sillä tuttuun voi palata aina, mutta uutta ei löydä etsimättä.

Ja se kahvi - sopivan tummaa, mutta ei kaikkein tummimpia. Sekaan maitoa, sillä mustana en kahviani suostu juomaan. Olen mieluummin ilman kuin yritän väkisin maistella mustaa kahvia. Edes sokeri ei korvaa hätätilassa maitoa. Teekin kelpaa, sillä lounaan jälkkärinä ja iltaisin juon teetä. Ennen join iltakahvin, mutta se ei enää houkuttele. Ehkä olen tullut vanhaksi tai vain muuttanut tapaani.

Juttelisimme kirjoista ja haluaisin kuulla, mitä olet lukenut. Kertoisin, että yllätyin, miten koukkuun jäin Barbara Demicin kirjaan Suljettu maa - elämää Pohjois-Koreassa. Vaikutuin ihmisten sitkeydestä ja järkytyin Pohjois-Korean arjesta. Länsimaassa on vaikea käsittää, millainen sanamukaisesti suljettu maa Korean niemimaalla on. Kertoisin, että tuon jälkeen kaipasin kevyttä ja hömppää. Sitä sain, kun uppouduin ilta toisensa jälkeen Sophie Kinselan Himoshoppaaja korjaa potin -maailmaan eli Becky Bloomwoodin edesottamuksiin. Tänään saatan hypätä Shetlannin saarille Ann Cleevesin ja komisario Vera Stanhopen kera.

Kysyisin, mitä odotat alkavalta viikolta. Ehkä vietät hiihtolomaa ja suunnittelet kaikenlaista lomapuuhaa. Hiihtämään ei taida päästä, mutta onneksi ulkona voi tehdä muutakin. Kertoisin, että tämä on vuoden 2005 jälkeen ensimmäinen hiihtolomaviikko, jolloin en ole päivääkään lomalla. Monet hiihtolomat olen ollut etelässä aurinkoa katsomassa ja joinain viikkoina olen pitänyt muutaman vapaapäivän. Abini lukee kirjoituksiin ja suorittaa ohjelmoinnin kurssia valmistautuen sen näyttökokeeseen, joten omat työpäiväni eivät ole häneltä pois. Jos näyttökoe onnistuu loisteliaasti, opiskelupaikka tietojenkäsittelytieteessä tipahtaisi syliin. Vaatimustaso on hurja, mutta kokeilemalla ja parhaansa yrittämällä ei menetä mitään. Jos kirjoitukset menevät hyvin, tulevaisuus antaa kaikenlaisia kiinnostavia vaihtoehtoja. Jännitän tätä lähes yhtä paljon kuin aikoinaan omia kirjoituksia ja opiskeluhaaveita. Toivon pojan katsovan rohkeasti toiveopintoihinsa, sillä äitinsä ei koskaan uskaltanut pyrkiä oikikseen, vaikka se oli suuri unelma. Kasvatustiede oli hyvä valinta, mutta ei se ykkösjuttu, jos olisin saanut vapaasti valita.

Pohdiskelisin matkakuumetta ja pelkoa, etten pääsekään reissuun. Kysyisin, mihin haluaisit matkustaa, jos saisit valita. Haluaisin kuulla matkakertomuksia ja vinkkejä, jos niistä jäisi omaan mieleen kytemään jotain uutta ja tuntematonta. Kertoisin, että juuri nyt mieli halajaa Lissaboniin, Dubliniin tai Reykjavikiin. Kertoisin, että syyssateiden keskellä tahdon Fuerteventuralle, ja että olen melkein päättänyt hotellinkin. Onneksi matkanjärjestäjiltä ei voi vielä varata haluamaani, sillä eihän mulla ole matkaseuraakaan. Kädet ristissä luotan asioilla olevan tapana järjestyä - tavalla tai toisella.

Onnettomana ruoanlaittajana ihmettelisin, mitä kokkaisin tulevana viikonloppuna. Olen aina inhonnut ruoanlaittoa ja tehnyt sitä pakon edessä. Osaan maustaa hyvin porsaanfileen ja tehdä jotain muuta, mutta gourmet-kokkia musta ei saa ikinä. Varmaan oppisin jos uskaltaisin yrittää ja erehdyksen kautta yrittää uudelleen. Ottaisin ilahtuneena vastaan kaikki helpot vinkit, ideat ja niksit, joita voisin soveltaa viikonloppuisin ja arkena. Yksi pelastukseni on työpaikkaruokala, josta voi ostaa ruokaa myös kotiin. Vuosikaudet olen syöttänyt pojalleni Antellin safkoja, jotka ovat taatusti parempia kuin vaikkapa valmisruoat. Ei kai taitoa olisi mahdoton oppia. Ei ainakaan, jos olisi innostusta. Siivoan mieluummin kuin kokkaan. En ymmärrä ruokaohjelmien viehätystä enkä nauti tuntikausien odottelusta ruoan muhiessa uunissa.

Ehkä puhuisimme liikunnasta tai vaikka shoppailusta. Oletko löytänyt jotain ihanaa keväistä vaatetta tai jotain huippua alesta? Hyödynsin viikolla XXL:n alen ja kävelin putiikista ulos talvijuoksutrikoiden, vapaa-ajanhousujen, lämpimien juoksuhanskojen ja kaksien kesähelteitä odottavien juoksushortsien kanssa. Loin pitkiä kaihoisia katseita taivaallisen ihanaan punaiseen juoksutakkiin, jonka jätin kauppaan. Mitä itsehillintää? Se oli ihana! Mistä olet löytänyt hyviä urheiluvaatteita? Mistä kummasta löytää istuvia ja mukavia hameita työkäyttöön?

Minuutit kuluisivat ja tunti vaihtuisi toiseksi. Kahvimuki on tyhjä ja seuraavat seikkailut odottavat. Paljon ajatuksia ja paljon keskenjääneitä juttuja. Tästä voisimme jatkaa toisella kertaa, sillä monissa hetkissä parasta on jatkuvuus, joka kestää pidemmän tai lyhyemmän välimatkan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti