Vuosi 2016 - mitä jäi mieleen?

Uudenvuodenaattona ynnäilin päättyvän vuoden juoksukilometrejä ja muuta liikuntaa. Samalla mietin, mitä vuodesta jäi mieleen. Tapahtumarikas vuosi, josta jäin aurinkoiselle puolelle, vaikkei välillä siltä tuntunutkaan.

Juoksukilometrejä tuli huikeat 1469,3. Se on lähes 40 % enemmän kuin vuonna 2015. Se on moninkertaisesti enemmän kuin vuonna 2014, jolloin kesäloman jälkeen muutin epäsäännöllisen satunnaisen lenkkeilyn säännölliseksi ja aloin havitella ensimmäisen puolimaran juoksemista. Aikaa näihin kilometreihin tärvääntyi 219 tuntia ja 13 minuuttia. Seassa on pakkaslenkkejä, kaatosateita, paahtavia helteitä, aamuisia auringonnousuja, merenrantoja, liukastelua ja ties mitä muuta. Juoksumatolla näistä tunneista on kulunut murto-osa. Rakastan ulkona juoksemista, vaikken väitä ihan kaikenlaisista koiranilmoista pitävänikään. Olen onnekas, kun elämässä on tärkeitä ja ihania ihmisiä, joiden kanssa voin hiekkaa ja asfalttia kuluttaa.

Kun lisään mukaan joogan, pilateksen, uinnin, salitreenit ja satunnaiset ryhmäliikunnat, käytin viime vuonna liikkumiseen aikaa ehkä noin 350 tuntia. Se on mieletön määrä, kun katsoo tuntimäärää yhtenä pakettina. Se on hieman yli kaksi viikkoa. Monien mielestä olisin varmasti voinut käyttää aikani paremminkin. Osa taatusti ajattelee, että kaikenlaisiin hömpötyksiin tuo nainen on aikansa tuhlannutkin. Kyllä olisi voinut tehdä jotain järkevää. Kommentit eivät ole tuulesta temmattuja, sillä näitä kuulen ajoittain ympäriltäni. Yleensä osaan jättää kommentit omaan arvoonsa. Silti ne välillä kirpaisevat, koska kommentoija ei näe, mikä on mulle tärkeää ja mistä ammennan voimia arjen puuhiin.

Eniten olen nauttinut juoksulenkeistä, joogasta ja pilateksesta. Aamu-uinnit työpaikan hiljaisella altaalla ovat olleet lepoa ajatuksille. Ei ole kuulunut kuin veden kohina ja satunnaisesti altaan alapuolella olevalta parkkihallin ajorampilta autojen ääniä. Ovat olleet vain minä, vesi, omat ajatukset ja hiljaisuus - parasta ennen työpäivää.

Salilla kävin ahkerammin ja vähemmän ahkerasti. Syksyllä pidin parin kuukauden tauon, jotta voimia säästyi tärkeimpään. Siinä hetkessä tärkein oli saada nainen kuosiin, jota Kaarinan teillä tarvittiin. Salitreenissä on oma viehätyksensä. Sekin on itsensä ylittämistä ja on palkitsevaa huomata kehitystä. Viimeksi tänä aamuna huhkin punttien kanssa ja haaveilin jalkaprässissä painojen korottamisesta. Jätin tekemättä, vaan parin viikon kuluttua saan lisätä siihen kympin - tiedän ja uskon tuohon.

Katastrofin kautta kohti tavoitetta

Vuosi alkoi katastrofaalisesti maaliskuun Aktia cupin vitosella, joka on yhä vahva ehdokas elämäni karmeimmaksi lappujuoksuksi. Jälkikäteen ajatellen viisautta olisi ollut jättää kesken. Sisu ei sitä luvannut, joten taistelin loppuun asti. Päivä oli kaikin puolin huono eikä sitä ainakaan parantanut valtava pyörrytyksen tunne, joka kesti lähes koko matkan. Startissa haikailin 37 minuutin alituksesta, mutta ei tuossa pyörrytystunteessa ollut mitään toiveita moiseen. Maaliviiva ylittyi vitoselta mitatulla surkeimmalla ajalla 38:36. Eihän tuosta voinut kuin koettaa ärsytyksen läpi katsoa eteenpäin. Aikani kirosin ja lopulta katsoin eteenpäin. Sen verran ahdistusta Sotungintiestä jäi, etten ole tuon jälkeen Aktiassa juossut. Tällä kaudella marraskuun juoksussa olin oikeasti töissä ja joulukuu oli kelin puolesta huono.

Länäri odottaa

Huhtikuun lopun Länsiväyläjuoksu jäi väliin oppaaksi tulossa olleen kaverin sairastumiseen. Tauti kaatoi Merituulin sen verran viime tipassa, ettei korvaavaa juoksuseuraa löytynyt. Varovasti kysyin järjestäjiltä, mitä teen, sillä ilman opasta en voi tulla. Ihana järjestävä taho vastasi, että siirtävät osallistumiseni vuodelle 2017. Olimme yhtä mieltä, etten minä tosiaan mahda tilanteelle yhtään mitään. Länäri on odottamassa viikko ennen vappua. Se on oikeastaan mukava testi talven jälkeen.

Salajuoksija

Toukokuussa tein extemporepäätöksen ja lähdin HCR:lle. Salajuoksijana en kertonut kuin yhdelle kaverille ja oppaaksi lähteneelle Sailalle olevani menossa lenkkeilemään 21,1 kilsan verran ympäri Helsinkiä. Vaatteita Sonera stadiumin nurkilla vaihtaessa Merituuli bongasi meidät - jäin kiinni. Parille muullekin kaverille salajuoksijan suunnitelma paljastui samana päivänä. Toiselle laitoin viestin, jossa kerroin, että numerot tämä ja tämä lähtevät Helsingin iltapäivään kellonaikaan tämä.

Arvelin, ettei kolmen tunnin alitus ole realistinen vielä tuossa kohdassa. Ei ollut, sillä aika painui kolmisen minuuttia yli. Reitistä tykkäsin eivätkä Keskuspuiston mäet tuntuneet turhan raskailta. Auroran sillalle nousemisen olisin voinut jättää väliin. Loppukiriä ajattelin, vaan siinä hetkessä eteen ponkaisi intialaisnainen, joka tarrasi Sailaan viimeisillä voimillaan. Kun Sailan liivissä luki "Guide", nainen ilmeisesti oletti Sailan olevan tapahtuman yleisopas. Näppärästi Saila neuvoi naista englanniksi ja samalla koetti pitää meidät selvällä reitillä. Huomasin himmailevani, sillä välillä näin edessä hahmon, johon pelkäsin törmääväni. Todellista vaaraa ei ollut, mutta se tunne.

Arpajaisvoitto vei Espooseen

Toukokuun lopulla voitin New Balancen arvonnasta osallistumisen Espoo iltajuoksuun. Ei olisi tullut mieleenkään lähteä jonnekin "keskellä yötä" starttaavaan tapahtumaan, vaan olihan voitto käytettävä. Juoksu oli Tapiolan kulmilla ja matkana onneksi vain seiska. Puolikkaankin olisi voinut juosta, mutta ei todellakaan, kun lähtö oli klo 20.00. Seiska meni helpolla ja kevyesti vähän reiluun 54 minuuttiin. Lopussa oli varaa jopa kiriin, sillä voimia oli oikeasti jäljellä.

Juoksun jälkeen nautittiin paljusta ja vankkurisaunasta. Aivan ihania! En ollut ikinä käynyt paljussa, joten pelkästään siksi kannatti lähteä. Vankkurisaunasta tuli mieleen Pieni talo preerialla tai Viisikko Englannin nummilla. Metka keksintö ja kätevä kuskata just tuollaisiin tapahtumiin.

Toukokuinen ilta oli lämmin ja kesä oli aivan kosketuksen päässä. Hieman harmitti, kun päivä oli poikani 18-vuotispäivä, vaan ei hän pahastunut, vaikka äiti kävi Espoon kulmilla juoksemassa.

HHM - kasa kirosanoja

HHM:lle olin ilmoittautunut jo edelliskesänä. Sieltä havittelin kolmen tunnin alitusta. Kun Konepajan nurkilla tajusin, ettei aika riitä, tympiinnys oli hurja. Viimeinen kilsa oli täynnä ajatuksia juoksemisesta ja sen mahdottomuudesta. Taisinpa kertoa näkemykseni kaverillekin sangen pontevasti, sillä vielä muutamaa viikkoa myöhemmin hän naureskeli mielipiteilleni. Onhan ne kerrottava, kun sellaisia on. Sanavalinnat olivat vähemmän kauniita. Saattoi irrota ainakin kymmenen kirosanaa.

Ja sitten loppuvuoden lappujuoksuja

Lopuista vuoden juoksuista olenkin kirjoitellut aiemmissa teksteissä. Oli Tampereella kuuma ja ylämäki. Street runin pettymys, joka muuttui iloksi. Oli Pääkaupunkijuoksu, jossa kaikki ei ollut itsestä kiinni. Oli yhä hymyilyttävä Kaarina, jossa kolme tuntia alittui puolimaralla kevyesti. Oli Joulujuoksu ja oli kasoittain lenkkejä.

Aattoaamu ja kaatosade

Kun jouluaattoaamuna kipitin pitkin Vantaanjoen vartta, en voinut olla vertaamatta vuoden 2015 jouluaattoon. Silloin juoksin samaa jokivartta auringon noustessa ja lopun lenkin kirkkaassa talviauringossa. Tänä vuonna vettä tuli taivaan täydeltä, tuuli antoi oman lisänsä ja jouluinen tunnelma oli kaukana. Käskynhaltijantien kulmilla ollut kukkakauppa koetti viritellä tunnelmaa ulkotulilla ja ajotien nurkalla olleella jätkänkynttilällä. Kovin jätkänkynttilä savutti vesipisaroiden moukaroidessa tulta. Ihan heti en olisi sanonut, että oli todella jouluaatto.

Pitkäkoski - kannatti käydä

Olen pitkään haaveillut käyväni Pitkäkosken ulkoilumajalla. Vuoden viimeisellä pitkiksellä kiepautettiin sinne munkkikahville. Oih, taivalalisen hyviä lämpimiä munkkirinkilöitä. Sen ja kahvin voimalla taittui kotimatka, sillä paussi taisi tulla just 19 kilsan puoliväliin.

Idyllinen paikka, jonne voi retkeillä toistekin. Haltialan pihassakin piipahdettiin, mutta jatkettiin matkaa kohti jotain uutta. En ole ihan kartalla, missä kohdassa Pitkäkosken ulkoilumaja on. Kuvittelen, että kauempaa kuulunut iso tie oli Hämeenlinnan väylä. Hiihtolatujakin kyltit mainostivat. Ei ollut silloin hiihtokelejä, mutta äskeisestä lumipyrystä kotiutuneena veikkaan, että loppuviikolla on.