tiistai 6. joulukuuta 2016

Uintitekniikkaa vai ei?


Huomisia työvaatteita ja töiden jälkeisen lenkin kamoja pakkaillessa jäin miettimään uintitekniikkaa ja yleensä uimista. Ajatus lähti siitä, kun päätin käydä viikon uintireissun huomisaamuna ennen työpäivää.

Olen itseoppinut uimari, jonka uintitekniikkaa tai mitään muutakaan uimiseen liittyvää ei ole kukaan koskaan katsonut. Kotikylälläni järjestettiin uimakouluja, mutta niihin en koskaan päässyt. Tarkkaan en muista syytä, mutta jotain tekemistä sillä oli paikallisen järven veden ja järven rannalla olleen Aaltosen kenkätehtaan kanssa.

Saattoi olla niin, että äitini piti järvivettä likaisena, sillä muistelen, etten saanut koskaan uida tuossa järvessä. Vanhempana pyöräilin yksin tai kavereiden kanssa muutaman kilometrin päässä oleville järville, joissa uimme monet kerrat helteisinä kesäpäivinä.

Mummulan rannassa uin käsipohjaa ja vähitellen rohkenin kokeilla muutakin. En muista, miten vanha olin, kun tajusin osaavani uida edes jotenkin. Koira oli se, jonka opin ja jota uin pitkään. Toisena harjoittelin sammakon, joka alkoi joskus tuntua luontevammalta kuin koira.

Uimahalleissa en lapsena tai nuorena juuri käynyt. Parilla uimahallireissulla olin mukana, kun kotikylältä tehtiin bussiretkiä Mäntän uimahalliin. Yläasteella uintia oli liikuntatunneilla ja se kauhistus - uinticooper.

Muistan lopunikääni kauhistuksen, kun selvisi, että on päivä, jolloin uidaan tämän lukuvuoden cooper. Ei 12 minuuttia uintia ole paljon, mutta kun se menee totaalisen suorittamisen puolelle, mielekkyys on kaukana. Liikunnanopettaja oli urheiluvalmentaja, jonka ajatukset olivat suorituksissa, kisoissa ja etenkin huippusuorituksissa. Niihin eivät mahtuneet tavalliset tytöt, joiden uintitaito ja muu liikunnallinen lahjakkuus oli kaukana huipusta.

Peruskoulun jälkeen olin vuosia uimatta. Satunnaisesti kävin kesäisin järvessä ja uimahallissa ehkä viisi kertaa. Inhosin koko ajatusta jostain typerästä uimisesta.

Pari vuotta sitten olimme työpaikan syysretkellä Hämeenlinnassa. En halunnut lähteä tutustumaan linnaan, jossa olin käynyt monet kerrat. En halunnut lähteä Aulangon maille ulkoilemaan. Vaihtoehdoksi jäi kylpylä, johon hieman vastahakoisesti lähdin. Olisin toki voinut jäädä töihin, mutta toisaalta retki oli ajatuksena houkutteleva.

Aulangon kylpylässä sain uida rauhassa, sain lekotella poreissa ja sain käydä kylmäaltaassa. En tiedä, mikä näistä herätti miettimään, jos kuitenkin - ehkä...

Seuraavalla viikolla olin menossa uimaan ennen työpäivää. Uimahalliin en lähtisi, mutta työpaikan luksuksena on alakerrassa oleva uima-allas. Se tekee tästä niin helppoa, että ei ole mitään syytä jättää kokeilematta.

Kun olen pari vuotta uinut lähes viikoittain, taito on kehittynyt hieman. Olen auttamattoman hidas ja tekniikasta ei ole tietoakaan. Välillä onnistun kipeyttämään niskan ja välillä unohdan hengittää. Hengittämiseen sain vinkkejä, joita koetan muistaa noudattaa edes joka kolmas kerta. Oppi ei ole vielä mennyt aivan perille, koska milloin vettä on nenässä ja milloin suussa.

Olen miettinyt, saisinko mitään irti uintitekniikkakurssista. En tiedä, millaisia ne ovat. En tiedä, miten iso ryhmä on. En tiedä, perustuuko koko opetus mallioppimiseen ja visuaalisuuteen. En ylipäätään tiedä uintitekniikasta tai sen oppimisesta tuon taivaallista.

Jos haluan kehittyä uimarina, tekniikalle on tehtävä jotain. Kun tietäisin, mitä tuo mystinen jotain on. Vedestä ja aamun uintihetkestä on tullut rauhoittava laskeutuminen päivään. Jännästi nautin siitä, kun saan useimmiten olla altaalla omissa oloissani ja kuunnella veden kohinaa.

Onko vinkkejä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti