sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Mitä kaikkea mahdutan viikkoon?


Eilen kirjoittelin Tanjan kanssa juoksemisesta ja yleensä treenaamisesta. Ynnäillessäni viikon treenejä havahduin siihen, mitä kaikkea tosiasiassa teenkään.

Kun ohjelmaa päivitettiin heinäkuun alussa, epäilin, etten ikinä tule selviytymään siitä. Aiemmin lenkkejä oli ollut kolme ja neljännen juoksin, jos ehdin. Koska näytti siltä, että neljä lenkkiä voisi olla realistinen lähes joka viikko, pyysin Harrilta päivitystä ohjelmaan. Muokattua Excel-taulukkoa lukiessa oli tulla kuuma ja epätoivo. Päätin, että teen parhaani ja sen on riitettävä.

Viikossa on neljä lenkkiä, jotka olen saanut juostua yllättävän helposti. Kun oma juokseminen on sen varassa, että saan näkevän ihmisen mukaan, aikataulujen sovittelu on välillä melkoista palapeliä. Onneksi ympärillä on ystäviä ja kavereita, joiden kanssa saan juosta. Lisäksi juoksuoppaana toimii henkilökohtainen avustaja, jonka kanssa teen osan lenkeistä. Ilman henkilökohtaisen avustajan apua eivät neljä lenkkiä olisi toteutettavissa. Kalenteripalapelin kokoaminen menisi hankalaksi ja epäilen, että epätoivo iskisi useamman kerran.

Viikon lenkit


Yksi on rauhallinen keskimäärin tunnin lenkki. Sen juoksen monesti aamulla ennen työpäivää. On ihanaa heräillä päivään aamuauringossa, raikkaan kirpakassa aamussa tai lumen narskuessa tossujen alla. En väitä, että pitäisin marraskuun pimeistä ja tuulisista aamuista, jolloin vettä tai räntää tulee vaakatasossa ja Suomen tuloillaan oleva talvi näyttää huonoimpia puoliaan. Silti kerta toisensa jälkeen olen solminut tossujen nauhat ja kipaissut matkaan työpaikan pihalta tai kotiovelta. Puskevaa tuulta uhmaten ja lenkin jälkeen lämpimästä suihkusta nauttien olen lähdössä uuteen työpäivään.

Toisena on pitkä lenkki, joka vaihtelee viikoittain. Ajallisesti pitkis on ollut 90-160 minuuttia. Matkallisesti tuosta tulee nykyisillä vauhdeillani jotain 10,5-18,5 kilsaa. Monet juoksevat pitkiksen sunnuntaisin. Kyllä voin sen silloinkin juosta, mutta ehdottomasti mieluisampi aika on lauantaina joko heti aamusta tai myöhemmin iltapäivällä ennen saunan lämmitystä. Lomilla ja muilla vapailla on aivan sama, milloin lähden pitkikselle, mutta työpäivien rytmittämässä arjessa lauantai tuntuu päivänä ehdottomasti parhaimmalta. Pitkiksen jälkeen saan mennä saunaan, avata alkoholittoman oluen ja nostaa jalat kohti kattoa. Siitä alkaa oma levollinen ja rauhoittumisen viikonloppu. Näin sunnuntaille jää tilaa asioille, joita juuri sillä hetkellä huvittaa tehdä. Jää tilaa pilatekselle ja sille, että voin vaikkapa lukea koko lopun päivää kirjoja.

Kovemmat juoksut ovat 30-50 minuuttinen reipas ja jollain combolla tehtävät vedot. Reippaassa koetan pysyä tuntemuksessa, jossa ei huvita puhua, mutta meno ei tunnu kaamealta. Sen opettelu on ollut vaikeaa, vaan tuntuu, että vähitellen alan saada juonesta kiinni.

Aiemmin inhosin vetoja. Viime kuukausina olen oppinut pitämään niistä, vaikka joka kerran stressaan, jaksanko vai enkö jaksa. Tämän viikon viisiminuuttiset olivat ehdottomasti etukäteispainajaisunen arvoisia. Toinen yhtä paha on kymmenen kipaleen satsi minuutin vetoja olemattomilla minuutin palautuksilla. Vedoissa olen oppinut lähtemään rauhassa ja useimmiten onnistun tekemään tasaisen nousujohteisen sarjan. Toisinaan huomaan, että noin keskimmäinen tai keskimmäiset vedoista menevät hitaammin, mutta sitten saan jälleen vauhdista kiinni.

Ei pelkkää juoksemista


Salilla olen tottunut käymään pari kolme kertaa viikossa. Kesällä ja alkusyksystä on aivan outoa, kun puntit ja tangot kolisevat vain yhtenä aamuna. Aamusali on juttu, jonka olen opettelemalla oppinut. Myönnän, että oppimista auttoi suuresti se, että sali löytyy työpaikalta. Luksusta on, kun voi viedä tavarat työhuoneeseen, kävellä salille, tehdä treenin, käydä suihkussa ja leimata itsensä sisään. Helpommalla en voisi tästä päästä.

Kun salitreenejä on yhtä useampi, teen yhdellä kertaa jalkoja ja toisella yläkroppaa. Jonkin vatsalihasliikkeen otan yleensä mukaan jokaiseen salitreeniin. Välillä iskee kyllästyminen ja korvaan salitreenin jumpalla. SATSilla on ihan kivoja lihaskuntojumppia, joista saa vaihtelua omalle puurtamiselle. Joskus ne voivat täydentääkin omaa tekemistä, mutta useimmiten haen jumpasta puhtaasti vaihtelua.

Juoksuja korvaan satunnaisesti cyclingillä. Kun maltan tehdä tunnilla omien tuntemusten ja päätösten mukaan ja olla lähtemättä ohjaajan innostuksen kautta kiristämään liiaksi, saan juuri sellaisen treenin kuin haluan. Ulkona en pyöräile, sillä tandem on pelottava. Tyytyväisenä pysyttäydyn pyörissä, jotka on pultattu lattiaan, ja jotka eivät taatusti liiku minnekään.

Tandemilla ajamista olen kokeillut kerran. Luulen, että siitä on parikymmentä vuotta. Näkevänä olen ajanut pyörällä vaikka miten paljon, joten periaatteessa se oli ihan tuttua. Pyöräni olivat olleet niitä, joissa istutaan selkä suorassa ja annetaan mennä. Tandem, jota kokeilin, olikin matalaa mallia. Epäonnistuminen oli taattu, koska eihän minulla ollut edes käsitystä, miten sellaisella pyörällä ajetaan. Kokeilua kesti pari minuuttia, jonka jälkeen päätin, ettei kyseinen vekotin ole minua varten.

Uinti herätyskellona


Uimaan opin joskus ala-asteikäisenä omin päin. Uimakoulussa en ole koskaan käynyt. Jotenkin mystisesti onnistuin oppimaan koiran ja perinteisen rintauinnin. Selkää tai muuta en osaa. Kelluminenkin on täysi mysteeri.

Vuosikausiin en uinut kuin kerran pari kesässä ja ehkä talvella etelässä. Toissa syksynä työpaikan tyhy-päivässä päädyin Aulangon kylpylään. Retkelle huvitti lähteä, mutta Hämeenlinna oli nähty enkä jaksanut ulkoillakaan pitkin Aulangon kävelyreittejä.

Yllättäen innostuin. Kävin jopa kolmesti kylmäaltaassa ja tykkäsin. Tästä sain kipinän ja retken jälkeen olen käynyt lähes viikoittain yhdellä aamu-uinnilla. En enää pelkää viileää vettä, vaan nautin siitä. Etelässä olen talvella vain kävellyt altaaseen, kun aiemmin pohdin minuuttikaupalla, kannattaako mennä vai eikö kannata. Viime ja tänä kesänäkin olen uinut sekä Vantaanjoessa että meressä. Hämmästyttävää, mutta aivan ihanaa.

Rauhoittumista joogassa ja pilateksessa


Monta vuotta olen päättänyt työviikon perjantai-illan joogaan. On ihana laskeutua oman hengityksen ja rauhallisten liikkeiden maailmaan. Voimaa ja venytystä sekä loppuun rentoutusta. Joskus olen nukahtanut loppuliikkeiden jälkeen ja havahtunut, kun ohjaaja kehottaa lempeästi nousemaan ylös ja kiittämään itseä harjoituksesta.

Yhtä vakaasti kuin pari mukia kahvia ja paksu Hesari sunnuntaihin kuuluu pilates. Jos suinkin pääsen, matkaan sunnuntaiaamuisin Itiksen SATSille ja ojentelen kroppaa loistavan pilatesohjaajan tunnilla. Vaikka tunti on yleensä tupaten täynnä, tunnelma ei mene kaoottiseksi. Viimeksi viime sunnuntaina kuuntelin alun keskittymisessä, miten Matteuksen kirkon kellot löivät Tallinnanaukion ja Turunlinnantien toisella puolella.

Kotona koetan venytellä ja rullailla. Myönnän, että liian vähiin ovat jälleen jääneet. Tässä on ryhdistäytymisen paikka. Ihmisrääkkäysrulla tekee hyvää kipeytyville jaloille ja venytykset helpottavat kolotuksia. Palloa olen pyöritellyt jalkapohjien alla ja irvistellyt tyhmille kipeille kohdille.

SATSin online-trainingin yin yoga ja easy yoga tekevät hyvää, jos vain saan tehdä niitä rauhassa. Kotona tuntuu, ettei rauhaa ole, joten kynnys lähteä tekemään joogaa on tosi korkealla. Toisinaan sentään onnistun ja rauhoitan itseni vajaaksi tunniksi omiin svääreihin.

Aika paljon kaikkea


Onhan tuossa melkoisesti kaikkea. Yllättävästi aika on riittänyt, vaikka lähes joka viikko jotain jää tekemättä. Tällä viikolla en ole käynyt uimassa, koska en ole ehtinyt. Maailma ei siihen kaadu, joten hyvällä mielellä kohti uutta viikkoa.

Alkava viikko onkin kevyt, jolloin lenkit ovat lyhyempiä ja helpompia. Kun olen ahkeroinut kolme kovempaa viikkoa, on hyvä nähdä, miten ohjelmassa lukee kevyt viikko. Kevyt viikko ei tarkoita sohvalla makaamista, vaan se tarkoittaa vähemmän liikuntaa ja enemmän lepoa.

Miten sinulla? Mitä muuta teet kuin juokset? Olenko ainoa, jonka on vaikea muistaa kehonhuolto?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti