sunnuntai 7. elokuuta 2016

Pitkä lenkki vielä pidemmän kaavan kautta


Ohjelma tiesi, että tämän viikon pitkis olisi 130 minuuttia. Suhtauduin tuohon epäillen, sillä palautuminen Myllyn lenkiltä tuntui olevan kovasti vaiheessa. Tiistain tosi rauhallinen reilun tunnin lenkki uuden oppaan kanssa meni mukavasti, mutta keskiviikon vedot. Huoh ja vielä kerran huoh!

Ajatuksena kahdeksan minuutin vetoa ei tuntunut pahalta. Laskin, että palautuksineen 16 minuuttia ja rääkki on ohi. Ensimmäiset menivät aika hyvin, mutta minuutin palauttelu lähes kävelyvauhdilla ei tuntunut riittävän. Loppua kohden kiristettiin, vaan edes viimeiseen en saanut hakemaani jytyä ja jäin edellisten minuutin vetojen vikan vedon keskivauhdista parikymmentä sekuntia. Yhdeksäs ei olisi mennyt edes pakotettuna.

Tältä pohjalta ajattelin, että perjantaiaamun pitkis menee miten menee. Jotain mystistä tapahtui ja pitkis meni pidemmän kaavan kautta.

Lähdettiin juoksemaan Vantaanjoen vartta kohti Vanhankaupunginkoskea. Ajattelin, että tehdään jokin lenkki Arabianrannassa ja tullaan sitten jotain reittiä takaisin. Suunnitelma oli tosi väljä ja uskoin sen muotoutuvan askelten mukana. Muotoutuihan se - omanlaisekseen.

Arabianrannassa katseltiin merta ja muisteltiin, miten tappavan tylsä, kuuma ja kerrassaan kamala se hiekkatie oli kesän 2015 HHM:llä. Nyt tunne oli aivan eri - ei ollut ollenkaan paha, vaan mukavaa menoa.

Kaukana näkyi maailmanpyörä, joten päätettiin juosta katsomaan, miksi se on siellä. Selitykseksi paljastui Weekend-festareiden alue, jossa oli melkoinen hulina jo aamupäivällä ennen festarikansan pääsyä alueelle. Muutenkin Kyläsaaressa oli vilskettä. En ole koskaan käynyt siellä arkena keskellä päivää, joten liikenne pääsi yllättämään.

Matka jatkui Kalasatamaan ja ihmettelemään valtavia rakennustyömaita. Yhtä aikaa näkyvissä oli kymmenen nostokurkea. Saman illan uutisissa kerrottiin asuntorakentamisen olevan suurissa kaupungeissa kovassa vauhdissa. Juu, siltä se tosiaan näytti. Voisin kuvitella asuvani Kalasatamassa, mutta en rakennustyömaan keskellä.

Mieleen tuli Isoisän silta, jonka kautta voisi juosta Mustikkamaalle. Ei kuin toimeksi ja siltaa kohden. Mustikkamaalla oli ihanan rauhallista, kun vertasi edellisiin kilometreihin. Matkan taittuessa oli mielessä kypsynyt ajatus Vanhankaupunginlahden kiertämisestä. Olin kiertänyt sen kerran ja ikänsä Helsingissä asunut kaverini ei koskaan. Tiesin suunnilleen, mistä pitäisi mennä ja missä meren pitäisi pysyä. Rohkeasti kokeilemaan, sillä ainahan voi vaikka hypätä bussiin. Kantapään kautta olen oppinut, että pitkiksille otan bussilipun mukaan.

Herttoniemessä päästiin takaisin hiekkatielle. Kaveri ihasteli Herttoniemen portaita, joihin en sillä kertaa suostunut. Taisin erehtyä lupaamaan, että toisella kertaa sitten. Onneksi täydensin lupaustani sanomalla, että minä kävelen, koska se on oikein hyvää porrastreeniä.

Viikin luonnonsuojelualue ja arboretum olivat minullekin vieraita. Edellisellä lenkillä olimme lukeneet kylttejä ja ihmetelleet aluetta. Hyvin hoidettua, informatiivisia kylttejä ja erilaista luontoa vain ehkä kymmenisen kilometriä keskustasta. Seurasimme Vanhankaupungin kylttejä. Yhdessä kohdassa aloin epäillä reittivalintaa, koska meren sijasta vieressä oli viljelypalstoja ja Viikin lehmät olivat erikoisen lähellä.

Ensimmäiset väsymyksen merkit alkoivat kummitella mielessä. Juotavaa oli mukana kuusi desiä eikä mitään muuta energiaa. Alla oli aamuupalasmoothie ja pari mukia kahvia. Juuri oikea varustautuminen tai sitten ei...

Ympyrä sulkeutui, kun palasimme Vanhankaupunginkoskelle. Silloin tiesin, että tulen jaksamaan loppuun asti. Samalla tiesin, että olen juoksemassa elämäni pisintä ilman numerolappua juoksemaani lenkkiä. Vain neljä puolimaratonia ovat olleet pidempiä. Olin matkan varrella ynnäillyt, että matkaksi tulee parikymmentä kilometriä.

Ekan tunnin vauhti pysyi jopa parempana kuin yleensä pitkiksillä. Sen jälkeen se oli hidastunut 20-30 sekuntia kilometriä kohden ja alkoi olla tavallista pitkisvauhtiani. Energiat loppuivat ja päin seinää juokseminen alkoi kilometrillä 18. Sekä 18. että 19. kilometri olivat ehdottomasti vaikeimmat, kun jälkimmäisen lopulla pohkeetkin alkoivat viestittää tulevista krampeista. Vauhti oli hidastunut entisestään, mutta tahdon voimalla ja loppureitin tuttuudella sinnittelin metri metriltä eteenpäin. Lähes laskin mäkiä ja käännöksiä. Kaverikin taisi huomata, että puhetulvani väheni ja lopulta hiljeni kokonaan. Ei ollut enää voimia.

Viimeiselle kilometrille onnistuin aavistuksen kiristämään sen voimalla, että lenkki oli päättymässä läheisen Siwan ovelle ja palkinnoksi oli tulossa jäätelö. Lopulta 130 minuutin pitkis oli pari minuuttia yli kolme tuntia ja matkana 20,47 kilometriä. Koska 17 kilometriä menivät lähes itsestään, sain tästä uskon vahvistusta siihen, että puolimaratonin aikaparannus tämän vuoden puolella on realistinen. Kun kaikki taivaankappaleet ovat kohdallaan ja elämä hymyilee, uskon ylittäväni syksyllä maaliviivan muutamaa minuuttia alle kolmessa tunnissa. Usko ei kuitenkaan riitä, vaan unelman eteen on tehtävä töitä. Tuo olisi jälleen yksi askel kohti ajatusta, että puolimaraton menee 2,5 tuntiin ennen kuin täytän 50 vuotta. Onneksi aikaa on 5,5 vuotta.

En muista, koska vichy olisi maistunut yhtä hyvällä kuin Siwan ulkopuolella tuon lenkin jälkeen. Jäätelöä varjelin ampiaisilta, sillä koin ansainneeni sen huomattavasti ampiaisia enemmän.

Kotona väsytti niin paljon, että jätin jopa perjantai-illan kruununa olevan joogan väliin. Istuin parvekkeella kirjan kanssa ja lepuutin jalkoja. Lauantaina huokasin, ettei onneksi ole pakko kävellä. Jäykillä jaloilla taaplasin päivän ja tänään on onneksi paljon parempi. Sunnuntaiaamun aloittanut pilates vetreytti lisää ja nyt jatkan palauttelua sekä voimien keräämistä ensi viikon lauantain Helsinki Street runille.

Viime syksynä pitkät lenkit tuntuivat mahdottomilta. Marraskuussa 2014 aloittamani juoksukoulun myötä ne ovat osa viikkoa. Perjantain extrapitkä jäi reilusti plussan puolelle hyvän fiiliksen, yllättävän hyvän jaksamisen ja hyvän seuran vuoksi. Toiset istuvat perjantaisin kolme tuntia terassilla ja toiset juoksevat sen kolme tuntia.

Mitä opin?

* Pitkikselle lähtiessä ota juotavan ja bussilipun lisäksi mukaan jotain energiaa ja kesällä suolaa.

* Tarkista, mitä juomapullovyön taskut oikeasti sisältävät. Kotona löysin nenäliinojen kätköistä pari Siripiriä. Niiden voimalla energia olisi kenties riittänyt paremmin.

* Lähde avoimin mielin retkeilemään, sillä koskaan et tiedä, mihin päädyt. Helsinki sight seen voi tehdä myös juosten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti